Toimisto

LOREM IPSUM

Hei uusi lidliläinen, tervetuloa Lidlin toimistolle!Emme malta odottaa, että saamme sinusta tiimikaverin. Asiantuntijamme tukevat myymälöitämme ja jakelukeskuksiamme siinä, että tuotteet virtaavat sujuvasti jakelukeskuksista myymälöihin ja myymälöissämme asiakkaat tulevat onnellisiksi. Lisäksi heidän kädenjälkensä näkyy esimerkiksi asiakkaillemme myytävissä tuotteissa, vastuullisuudessa, markkinoinnissa, digitaalisissa ratkaisuissa ja kiinteistöjemme energiaratkaisuissa.Toimihenkilömme työskentelevät sekä Espoon pääkonttorillamme Lidl Housessa että kolmen jakelukeskuksemme tukitoiminnoissa. Jakelukeskuksemme sijaitsevat Järvenpäässä, Janakkalassa ja Laukaassa.Ensimmäisten työviikkojen aikana sinua odottaa tarkkaan suunniteltu perehdytysohjelma, jonka aikana tutustut huolellisesti yritykseemme sekä eri osastojen vastualueisiin.

Ensimmäinen työpäiväsiEnsimmäisenä päivänä sinua on Lidl Housessa tai jakelukeskuksessa vastassa esihenkilösi tai joku tiimikavereistasi. Päivän aikana tapaat kollegoitasi, pääset tutustumaan työtiloihimme sekä sen käytännön asioihin. Myös perehdytyksesi polkaistaan käyntiin ja saat työvälineet.

Tervetuloa Lidliin -tilaisuusToivotamme sinut tervetulleeksi meille Tervetuloa Lidliin -tilaisuudessa, joka järjestetään HR:n toimesta. Tilaisuuden aikana saat tietoa Lidlistä yrityksenä ja työpaikkana sekä tutustut muihin uusiin oman toimipisteesi lidliläisiin. Tulet saamaan myös paljon tietoa eri osastoistamme ja työkulttuuristamme talokierroksen aikana ja sinun on mahdollista esittää kysymyksiä.Pääkonttorilla tilaisuuden aikana käydään valokuvauksessa.

Myyjä nauraa

Tutustu myymälän arkeen

Jokainen uusi toimihenkilömme pääsee tutustumaan myymälämme toimintaan, sillä meille on tärkeää, että jokainen lidliläinen tuntee liiketoimintamme ytimen. Kaksipäiväisen myymäläperehdytyksen kurkistat myymälän arkeen ja opit uusia asioita oman työsi tueksi.

Eri osastot tutuiksi

Ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana pääset tutustumaan eri osastojen toimintaan. Esihenkilösi ilmoittaa sinut mukaan työtäsi tukeviin osastoperehdytyksiin, joista keräät roppakaupalla lisää tietoa yrityksemme eri toiminnoista. Osastomme tekevät tiiviisti yhteistyötä keskenään, joten on tärkeää tietää, miten yrityksemme toimii ja miten eri osastojemme työt linkittyvät toisiinsa. Osastoperehdytykset tapahtuvat livenä toimistolla.

LOREM IPSUM