Lidl Talo on pääkonttorimme Espoon Niittykummussa, jossa työskentelee yli 300 eri alojen asiantuntijaa yli 200 eri tehtävässä.
Asiantuntijamme tukevat myymälöitämme ja jakelukeskuksiamme siinä, että tuotteet virtaavat sujuvasti jakelukeskuksista myymälöihin ja myymälöissämme asiakkaat tulevat onnellisiksi. Lisäksi heidän kädenjälkensä näkyy esimerkiksi asiakkaillemme myytävissä tuotteissa, vastuullisuudessa, markkinoinnissa, digitaalisissa ratkaisuissa ja kiinteistöjemme energiaratkaisuissa.
Lidl Talo on moderni monitilatoimisto, jossa voi tehdä töitä viihtyisässä ympäristössä ja valita oman työpisteensä. Hyvinvointia työpäiviin tuovat myös löylyt saunassa ja hikoilu kuntosalilla.
Asiantuntijamme tekevät töitä sen eteen, että asiakkaamme ovat onnellisia. He esimerkiksi etsivät meille parhaat liikepaikat, rakentavat viihtyisiä myymälöitä, ostavat tuotteita myytäväksi myymälöihin sekä varmistavat näiden tuotteiden laadukkuuden. Logistiikan osaajamme ovat apuna siinä, että myytävät tavarat virtaavat jouhevasti jakelukeskuksistamme myymälöihin.
Pääkonttorin ja jakelukeskusten asiantuntijamme ovat työkavereidensa apuna varmistamalla jouhevan arjen. HR-osaajamme pitävät esimerkiksi huolta lidliläisten osaamisesta ja hyvinvoinnista. Talouden ammattilaisemme varmistavat, että käytämme rahaa viisaasti ja lakiosastollamme huolehditaan yhteiskuntamme pelisääntöjen noudattamisesta. IT-tiimi tekee arjestamme ketterämpää ja ylläpitää erilaisia digitaalisia ratkaisuja.
Asiantuntijamme tekevät maailmanluokan markkinointia sekä kertovat eteenpäin tekemästämme työstä ja meistä yrityksenä niin talomme sisällä kuin sen ulkopuolella. Kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäröivästä yhteiskunnasta, ja tässä työssä meitä auttavat vastuullisuuden asiantuntijamme. He luovat tekoja, jotka vievät meitä kohti parempaa huomista.