Palkka
Aloituspalkka 2800 €/kk
Oletko sinä uusi lidliläinen?
Nyt olisi tarjolla vallan mielenkiintoinen esihenkilötehtävä kaupan alan ja asiakaspalvelun sydämessä! Etsimme uuteen kesällä 2026 avattavaan Lahden Kariston myymäläämme apulaismyymäläpäällikköä.
Uusi myymälä tulee sijaitsemaan Kariston alueella Lahdenväylän kupeessa.
Apulaismyymäläpäällikkö työskentelee myymälässä myyjien ja vuoropäälliköiden rinnalla, ja lisäksi vastaa myymälän toiminnasta, tunnuslukujen analysoinnista ja kehittämisestä sekä yleisestä viihtyvyydestä yhdessä myymäläpäällikön kanssa. Henkilöstöpuolella apparin päätehtäviä ovat työntekijöiden kouluttaminen, kehittäminen ja kannustaminen. Tehtävä on vakituinen. Tehtävän aloituspalkka on 2800 euroa ja se voi ajan myötä sekä apparikokemuksen karttuessa nousta 3200 euroon.
Tehtävän aloitus sopimuksen mukaan alkuvuodesta 2026.
Tällaisia asioita toivomme sinulta
- Iloista asiakaspalveluasennetta – ei varmaan yllätä, että meidän päätehtävämme Lidlillä on pelastaa asiakkaidemme arki.
- Aiempaa esihenkilökokemusta ja innostunutta otetta johtamiseen – olet motivoitunut, määrätietoinen ja ymmärtäväinen johtaja.
- Kykyä hahmottaa ja hallita suuria kokonaisuuksia – haluat ymmärtää ihmisten lisäksi tunnuslukuja, joiden avulla kehität myymälän toimintaa jatkuvasti.
- Emme edellytä tehtävään natiivia suomen kielen taitoa – toivomme kuitenkin, että esimerkiksi asiakkaiden palveleminen, esihenkilötyö ja reklamaatiotilanteet onnistuvat sinulta suomeksi. Tämä linjaus on tehty siksi, että haluamme mahdollistaa sinulle onnistumisen työssäsi, ja että pystyt suoriutumaan työssäsi tarvittavista tehtävistä.
Tätä kaikkea tarjoamme sinulle
- Reilun palkkauksen – tuleva palkkasi on 2800–3200 euroa ja palkkaus tarkentuu valitun henkilön työkokemuksen mukaan. Lisäksi apulaismyymäläpäälliköille kertyvät toimihenkilöitä koskevat työaikalisät, eli myyntityöhön liittyvät ilta-, lauantai-, aattoilta- ja yölisät. Varmistamme palkkatasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden yrityksessämme yhdenvertaisella ja tasa-arvoisella palkkausjärjestelmällä.
- Monipuolisia ja palkitsevia työtehtäviä – yhdessä mahtavan tiimin kanssa.
- Kattavan perehdytyksen – käytämme vuosittain 2,5 miljoonaa euroa työntekijöidemme kouluttamiseen; apulaismyymäläpäällikkönä saat sinulle räätälöidyn perehdytysohjelman, jotta pääset mahdollisimman sujuvasti hommiin kiinni.
- Hyvät edut – lidliläisenä saat kuuden prosentin henkilökunta-alennuksen, työterveyshuollon, erilaiset kumppanuusedut ja Epassin käyttöösi: jokainen työntekijämme on oikeutettu liikunta-, hyvinvointi-, kulttuuri- ja työmatkaetuun.
- Reilun työilmapiirin ja työpaikan, jossa saat olla oma itsesi – olemme sitoutuneet tekemään töitä turvallisen työympäristön sekä yhdenvertaisuuden eteen. Arvomme ovat tehokas toiminta, arvostus, luottamus, käytännönläheisyys ja yhteisöllisyys, ja meillä toimitaan näiden mukaisesti.
- Mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen ja uusiin uramahdollisuuksiin – monet meillä ovat edenneet talon sisällä, ja osoittamalla potentiaalisi myös sinulla on oiva mahdollisuus edetä esimerkiksi myymäläpäällikön tai aluepäällikön tehtäviin asti.
Tule työkaveriksemme!
Me täällä odottelemme jo innolla. Jätä hakemuksesi viimeiseen hakupäivään mennessä. Rekryprosessissa eteneville on luvassa puhelinhaastattelu sekä vähintään yksi varsinainen haastattelukierros, jonka yhteydessä tarkistamme myös hakijan henkilöllisyyden.
Rekrytointiprosessin aikataulu:
Vk 39 Hakemusten esikarsinta hakemusdokumenttien perusteella
Vk 39 Puhelinhaastattelut
Vk 40 Haastattelut kasvotusten
Vk 41-42 Valintapäätökset
Jos vielä jotain jäi mielen päälle, soittele aluepäällikkö Sonjalle 11.09.2025 klo. 13.00 - 15.00 puh. 040 7016102. Sonja on pitkän linjan lidliläinen, jonka mielestä parasta Lidlissä on juuri se, että meillä on monenlaisia osaajia töissä ja yhteistyö työkavereiden kanssa on aidosti antoisaa! Sonja kertoo sinulle mielellään lisää apparin työstä.
Kannustamme kaiken ikäisiä työnhakijoita hakemaan meille rohkeasti töihin. Emme hyväksy minkäänlaista syrjintää, ja sitoudumme tasa-arvoiseen sekä syrjimättömään rekrytointiin. Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.