Iloinen ja rohkea työpaikka
Etsi työpaikkoja Kirjaudu Kirjanmerkki

Vuoropäällikkö

Hae nyt
Myyjä kelt 16-9

Tehtävätaso

Aiempaa kokemusta
Myymälä

Oletko kiinnostunut kaupan alasta ja esimiestyöstä? Oletko synnynnäinen kapteeni, joka kannustaa joukkuettaan kohti yhteistä voittoa? Hienoa, sopisit täydellisesti meille vuoropäälliköksi!

Vuoropäällikkönä olet osa esimiestiimiä, joka koostuu muista vuoropäälliköistä, apulaismyymäläpäälliköistä ja myymäläpäälliköstä. Tärkein johtamiseen liittyvä tehtäväsi on toimia esimerkkinä, istuttaa kanssaihmisiisi intoa ja kannustaa heitä kohti erinomaista työilmapiiriä ja asiakaspalvelua. Laajemmin katsottuna huolehdit yleisesti myymäläarjen sujumisesta – esimerkiksi myymälän avaamisesta ja sulkemisesta, taukojen pitämisestä, tilityksistä sekä siitä, että tuotteita tilataan myyntiin juuri sopiva määrä. Pääset myös iskemään kätesi saveen, sillä esimiestehtävien ohella työnkuvaasi sisältyy muun muassa kassatyöskentelyä, kuorman purkua, hyllytystä ja myymälän siisteydestä huolehtimista. Lisäksi olet vastuussa väliin paistopisteestä, väliin tuoretuotteista; vuoroin hedelmien ja vihannesten houkuttelevasta esillepanosta ja vuoroin siitä, että myymälässä tuoksuu kodikkaasti lämpimäisille.

Tällaisia asioita toivomme sinulta

  • Iloista asiakaspalveluasennetta – hymysi ei hyydy kiireenkään keskellä
  • Kokemusta kaupan alalta – ilahdumme, jos olet jo ollut kaupassa töissä ja se oli sinusta mukavaa
  • Kiinnostusta esimiestyötä kohtaan – sinulla ei tarvitse olla aiempaa esimieskokemusta, meillä kasvat nopeasti esimiestyön ammattilaiseksi
  • Innostavaa otetta johtamiseen – olet hieno yhdistelmä määrätietoista, motivoivaa ja ymmärtäväistä
  • Sujuvaa suomen kielen taitoa – sinulla ei mene jauhot suuhun, kun asiakas kysyy sulhaspiirakkaa

Tätä kaikkea tarjoamme sinulle

  • Monipuolisia työtehtäviä kasvavassa yrityksessä – työsi päivittäistavarakaupan ytimessä on tapahtumarikasta ja täynnä elämää
  • Reilun ja vakaan työnantajan – olemme saaneet Top Employer -sertifikaatin merkiksi esimerkillisestä työnantajuudesta Suomessa ja sitoutuneet Vastuullinen työnantaja -ohjelman periaatteisiin
  • Osaavan tiimin tuen – mahtava porukkamme uskoo töissä viihtymisen ja yhdessä tekemisen tärkeyteen
  • Kattavan perehdytyksen – käytämme vuosittain 2,5 miljoonaa euroa työntekijöidemme kouluttamiseen; tuoreelle vuoropäällikölle tarjoamme jopa kolmen kuukauden perehdytysjakson
  • Kilpailukykyisen palkan – maksamme vuoropäälliköille 5 % palkanlisää TES:n päälle
  • Osa-aikaisen, kaupan aukioloaikojen mukaisen vuorotyön – haluamme, että työ- ja vapaa-aikasi pysyvät hyvässä balanssissa
  • Mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen ja etenemiseen – osoittamalla potentiaalisi voit edetä esimerkiksi apulaismyymäläpäällikön tai myymäläpäällikön tehtäviin

Tule työkaveriksemme!

Etsimme jatkuvasti uusia vuoropäälliköitä joukkoomme! Kurkkaa avoimet vuoropäällikön tehtävät Avoimet työpaikat -osiossa.

Meidän Lidl

Faktat pöytään

Paistopistetuotteet herkullisesti esillä

Yli 200 myymälää

Hangosta Sodankylään

20–30 työntekijää

töissä yhdessä myymälässä

Myyjä kassalla

Onnelliset lidliläiset

76% viihtyy työssään

15 000 askelta

myyjälle työpäivän aikana

Harmin paikka! Löysimme 0 avointa tehtävää.